Mitä on kestävä kehitys?
- - Se antaa tulevaisuuden sukupolville mahdollisuuksia parempaan elämään.
- - Epätasa-arvoisuutta tapahtuu edelleen riippuen ihmisen sukupuolesta, etnisyydestä ja tuloista riippuen.
- - Köyhyys ja koulutuksen puute ovat edelleen globaaleja ongelmia.
- - Poliittiset päätökset vaikuttavat meihin myös yksilötasolla.
- - Kestävä talous helpottaa kohtaamaan uusia haasteita, kuten väestön ikääntymisestä aiheutuvia kasvavia sosiaaliturva- ja terveysmenoja.
- - Tuotteiden ja palvelujen tuotanto ja kulutus on uudistettava, koska ympäristöjalanjälkeä on pienennettävä.
- - Kaikille on varmistettava ravitseva ja ympäristön kannalta kestävä ravinto.
- - Vaikka osa kaupungeista on edelläkävijöitä, useimmissa kaupungeissa kestämätön luonnonvarojen käyttö, saastuminen ja epäoikeudenmukaisuus jatkuvat.
- - Pariisin ilmastosopimuksen toteutumisella on suuri merkitys kestävän kehityksen toteuttamisessa.
- - Omaa kuluttamista tarkastelemalla on helpompi ymmärtää yhteiskunnallisia tavoitteita ja pyrkiä toteuttamaan niitä.
Elinkaariajattelu
Kiertotalous
Hiilijalanjälki
Agenda 2030
Terveellinen elämä ja hyvinvointi kaiken ikäisille
Hyvä koulutus
Puhdas vesi ja sanitaatio
Vastuullista kulutusta
Vedenalainen elämä
Maanpäällinen elämä
Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto
Miten valitsemani kohdat näkyvät
- kotona
- - syön terveellisesti ja pidän huolen kehostani
- - kierrätän arjessa syntyvät jätteet, käyttämättömät vaatteet ja huonekalut
- - minimoin ruokahävikin
- - suosia lähellä tuotettua luomuruokaa ja vastuullista kalastusta
- työpaikalla/koulussa
- - noudatan suositeltuja turvallisuus- ja hygieniaohjeistuksia
- - en pidä turhaan päällä sähkölaitteita
- vapaa-ajalla?
- - etsin itsenäisesti tietoa terveysriskejä ennaltaehkäisevistä tavoista
- - ystäviä nähdessäni suosin kimppakyytejä
- - en osta turhia asioita
- - en roskaa luontoa
- - syön terveellisesti ja pidän huolen kehostani
- - kierrätän arjessa syntyvät jätteet, käyttämättömät vaatteet ja huonekalut
- - minimoin ruokahävikin
- - suosia lähellä tuotettua luomuruokaa ja vastuullista kalastusta
- - noudatan suositeltuja turvallisuus- ja hygieniaohjeistuksia
- - en pidä turhaan päällä sähkölaitteita
- - etsin itsenäisesti tietoa terveysriskejä ennaltaehkäisevistä tavoista
- - ystäviä nähdessäni suosin kimppakyytejä
- - en osta turhia asioita
- - en roskaa luontoa
Miten kehittäisin omaa toimintaani kestävämpään suuntaan?
Asuminen
Liikenne ja matkailu
Ruoka
Ostokulutus ja muut menot
Luomu -valvottua tuotantoa -merkki eli ns. aurinkomerkki noudattaa EU:n asetuksen luomuehtoja ja osoittaa että tuote on suomalaisen viranomaisen valvonnassa. Tuote on valmistettu, pakattu tai etiketöity Suomessa.
Pupumerkki on eläineettisen kosmetiikan tunnus. Sitä voivat käyttää tuotteissaan yritykset, jotka noudattavat eurooppalaisten ja amerikkalaisten eläinsuojelujärjestöjen yhteistä kansainvälistä eläinkokeettoman kosmetiikan standardia, Humane Cosmetics Standard HCS:ia.

































